torstai 28. maaliskuuta 2013

Ihana elokuva: The Intouchables - Koskemattomat (2011)

Miksei näitä tehdä enemmän tai miksen minä näe näitä enemmän...

Ranskalaisten Olivier Nakachen ja Eric Toledanon ohjaama ja käsikirjoittama (!) Koskemattomat on ennenkaikkea koskettava, ihana elokuva. Katselukokemus tuntui kuin luonnonvoimalta, positiiviselta virtaukselta, lämpimältä pehmeältä kosketukselta, joka pyyhkäisee puhdistaen yli.. Elokuvakokemus, joka kannattaa jakaa, ehdottomasti.



Elokuva joka jättää jälkeensä huokuvan hyvänolon tunteen ja hymyn huulille - onko se oikeasti niin vaikea tehdä. Komedia, joka ei naura ihmisten vioille mutta hymyilee ihmisyydelle? Miksi tehdään niin paljon elokuvia pahasta ja pahuudesta, pahoinvoinnista ja synkkyydestä...

Elokuvan synopsis on yksinkertainen: neliraajahalvaantunut Philippe etsii uutta avustajaa ja paikkaa hakee työvoimapoliittisista syistä senegalilainen mamu Driss, joka ei halua työtä vaan allekirjoituksen työkkärin paperiin. Kaksi ihmistä eri maailmoista päätyvät kohtaamaan melko arvattavin mutta kuitenkin viihdyttävän hienosti esitetyin seurauksin.




Elokuvaa kantaa moni asia. Hahmot ovat todellisia ja uskottavia, Omar Syn esittämä Driss suorastaan loistavan rennosti ja vapautuneesti näytelty gheton ongelmaperheen uloskasvanut isoveli. Elokuva on myös kauniisti kuvattu, miljönääri Philippen koti on kaunis. Elokuvan ympäristö on myös todellinen ja uskottava, tilanteissa on mahdollisuuden tuntu. Elokuvaa on helppo varrata Martin Brestin elokuvaan Scent of a Woman / Naisen tuoksu, joka on myös mainio. Tilanne on tässä uskottavampi, näyttelijät maneerittomampia.

Erittäin suuren vaikutuksen tekee elokuvan musiikki. Jopa muutamankin kerran elokuvan aikana havahtuu seuraamaan musiikkia. Yleensä se on huono merkki, tässä tapauksessa musiikki on elähdyttävää. Elokuvaan valittu musiikki sisältää hittejä historiasta niin satojen vuosien kuin muutaman kymmenenkin vuoden takaa, jotka kaikki löytävät hienosti paikansa; kuitenkin havahtuminen omalla kohdalla tuntui osuvan italialaisen Ludovico Einaudin upeisiin pianokappaleisiin.


Ludovico Einaudi: Fly, Moskova 5.4.2012, myös elokuvan soundtrackilla.

Vertaisin Einaudin musiikin roolia vahvasti Michael Nymanin musiikin vastaavaan rooliin esim elokuvissa  The Draughtsman's Contract/Piirtäjän sopimus ja The Piano. Jälkimmäisen elokuvan musikkiin tosin liittyy vahva henkilökohtainen emotionaalinen kokemus, mutta silti. Kokeilepa kuunnella ja miksei katselekin tuo ylläoleva Einaudin itsensä esittämä 6 minuuttinen pianokappale. Aika hieno, eikö, vai olenko ainoa joka liikuttuu jo pelkästä musiikista?!?!

Elokuvalla on tietenkin todellisuuspohja, vaikkei tämä VIELÄ Hollywood-elokuva olekaan. Esikuvina toimivat Philippe Pozzo di Borgo ja hänen elämänsä muuttanut Abdel Sellou, jotka esiintyivät omina itsenään dokumentissa vuodelta 2004...





Niinpä siitä jaksetaan tietenkin saivarrella ja taittaa peistä ameriikan maalla vaikka maailman tappiin: olihan Driss oikeasti Abdel, arabi eikä musta ja minkä sosiopoliittisesti vääristyneen kuvan elokuva maalaa. Mielestäni, ja muidenkin mielestä, ei oikeastaan pahemmin ohi voisi pointista mennä. 

Palaan alkuun ja toistan itseäni: ennenkaikkea koskettava, ihana elokuva. Voit sanoa elokuvaa korniksi, ennalta-arvattavaksi, mutta KATSO SE ja muista nauttia!


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Rian Johnson: Kolmen kovan suora

Pällinaama Rian Johnsonilla on hiton lupaava alku. Mies on työstänyt toistaiseksi kolme todella kiinnostavaa elokuvaa. TODELLA mielenkiintoista nähdä miten tämä ura menee pieleen vai meneekö?!?! Myykö mies sielunsa Hollywoodin megabustereille ja missä vaiheessa...  Tässä kuvassa mies esikoiselokuvansa Brickin aikaan vuonna 2005:


Tässä taas sama mies viimeisimmän 2012 valmistuneen Looperin puffitilaisuudessa. Ihan kameleontti koko äijä, täysin muuttunut mies, voiko samaksi uskoakaan...???



Rian Johnson, s.17.12.1973, aloitti ohjaajanuransa elokuvalla Brick. Vuonna 2005 levitykseen tullut elokuva on melko puhdasta raymondchandleria sovitettuna high school ympäristöön. Nasevaa ja tiukkaa dialogia ja fiksuja one-linereita yhdistettynä mysteeriin rujoon film noir tyyliin...

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Mestari Anderson, The Master

"Ensin pelastettiin suutari Andersson,
sitten räätäli Gustafsson ja maalari Eriksson,
halleluja synneistä pois,
sulle pelastusta pikkurumpu soi.."

Näin soi Pikkurumpu-laulu Velipuolikuun sketsissä. Hiukkasen samalla tematiikalla liikkuu mestari PT Anderson kertoessaan jälleen vahvaa tarinaansa uskonlahkojen maailmasta.


Hyvä traileri, muuten. Yhtä kryptinen kuin elokuva itsekin, ei paljasta liikaa elokuvasta, samaa tunnelmaa - itseasiassa minusta tuntuu ettei puoletkaan trailerin klipeistä edes ollut koko elokuvassa ?!?!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tarantino Unchained...

Traileritiimi vääntäytyi pitkästä aikaa oikein elokuviin. Totuushan on se että pikkulapsiperheen arki tuppaa viemään mehut ja energian siinä määrin, ettei elokuvateatteriin asti riitä aikaa. Tulee siis katsottua lähinnä trailereita ja poimittua mahdolliset helmet jossain muodossa joko DVD:nä tai internetin kautta.

kuvan lähde: http://www.grmdaily.com


Quentin Tarantinon uusin tuli mainittua jo alkuvuonna 2012 kun listailin vuoden odotetuimpia elokuvia. Jo pelkkä nimi Tarantino riittää tietysti sinällään, mutta tuotannon alkuvaiheessa leffaan liitettiin nimet Leonardo DiCaprio, Chritoph Waltz, Don Johnson, Kevin Costner joka pian vaihtui Kurt Russelliin, sekä Joseph Gordon-Levitt. Taisi olla kesän korvalla kun väkeä alkoi ropista tuotannosta irti, aikatauluvaikeuksien takia....

perjantai 1. helmikuuta 2013

Superbowl-tunnelmia: The Blind Side

The Blind Side /Elämä pelissä (2009)

Game set-up: Rääsyistä rikkauksiin-tarina, tosijuttu
Turnover to win the game: Sandra Bullock on hyvä ?!?


The Blind side on sopiva makupala pohjustamaan Superbowl XLVII:n tunnelmia. Media kohkaa ihan riittävästi Harbaugh'n veljesten keskinäisestä väleinselvittelystä, Ray Lewisin ja Ed Reedin urien upeasta loppunäytöksestä tai Colin Kaepernickin mahdollisesta option-uhasta... tai kaikesta muusta maan ja taivaan väliltä mitä keksitäänkään maalata esille.




Elokuva pohjautuu Michael Lewisin mainioon urheilukirjaan The Blind Side: Evolution of a Game, jossa kerrotaan Big-Mike:n tuhkimotarina yksinhuoltajahuumeäidin ylläpitämästä kadulla elävästä vähälahjaisesta pojasta joka löytää lasikenkänsä mississippiläisen rikkaan kotirouvan luota. Tämä tarina on kaikesta huolimatta tosi ja selvästikään Big-Miken käänteet eivät loppuneet kirjan päätöslukuun vaan uusia kirjoitetaan - siksipä elokuvaan kannattaakin juuri nyt tutustua.