Tarantino Unchained...

Traileritiimi vääntäytyi pitkästä aikaa oikein elokuviin. Totuushan on se että pikkulapsiperheen arki tuppaa viemään mehut ja energian siinä määrin, ettei elokuvateatteriin asti riitä aikaa. Tulee siis katsottua lähinnä trailereita ja poimittua mahdolliset helmet jossain muodossa joko DVD:nä tai internetin kautta.

kuvan lähde: http://www.grmdaily.com

Quentin Tarantinon uusin tuli mainittua jo alkuvuonna 2012 kun listailin vuoden odotetuimpia elokuvia. Jo pelkkä nimi Tarantino riittää tietysti sinällään, mutta tuotannon alkuvaiheessa leffaan liitettiin nimet Leonardo DiCaprio, Chritoph Waltz, Don Johnson, Kevin Costner joka pian vaihtui Kurt Russelliin, sekä Joseph Gordon-Levitt. Taisi olla kesän korvalla kun väkeä alkoi ropista tuotannosta irti, aikatauluvaikeuksien takia....

....khöm....AIKATAULUVAIKEUKSIEN TAKIA...??!?! Vääntäkää minulle rautalangasta - kuka ei halua Tarantinon filmiin vaan tekee mieluummin jotain muuta?!?!

Eli Tarantinon uusin elokuva, Django Unchained, oli todella kiinnostavan tuntuinen... 

Trailereita myös täällä:
Virallinen traileri 2
Virallinen traileri 3
Virallinen traileri 4

Eipä ole tullut liiemmälti käytyä elokuvissa viime aikoina, kuten jo mainitsin. Katselimme tämän hyvän ystäväni kanssa Tampereella Finnkinon Plevnassa, sali kuutosessa. Elokuva sai Suomen ensi-illan 18. tammikuuta eli noin kuukausi sitten. Salissa oli lisäksemme noin kymmenen ihmistä. Olipa mahtava tunnelma?!?! Melkein saman verran sakkia siis kuin Traileritiimin lapsiperheen kotisohvalla, joten sen takia teatteriin ei tarvitse raahautua...

Muuta muusta syystä kyllä. Käsikirjoittajana Tarantino tuntui upottaneen miltei kolmituntiseen eeppiseen lännen-, tai siis etelän-, tarinaansa tarinan käänteitä ainakin kahden leffan verran. Tällä kertaa hän sai ne mahtumaan lopulta jopa ihan konkreettisesti samaan elokuvaan, toisin kuin Kill Billien ja Grindhouse-leffojen tapauksessa. (TOSIN...Traileritiimi vahvasti epäilee että tarinan filmatisointi joko jätettiin kesken tai jatkoa pesee tai pelissä on tarantinomaista huumoria: Elokuvan keskiössä oleva Brunhilden ja Siegfriedin eli Djangon rakkaustarina eli Niebelungin taru ei todellakaan pääty siihen että Brunhilde ja Siegfried saavat toisensa vaan tarussa Django/Siegfried vaihtaa emäntää ja Brunhilde lopulta tappaa miehensä, köh..)

Quentin Tarantinon (,, ja Oliver Stonen ja Martin Scorsesen...) luottopakki, kuvaaja Robert Richardson on tehnyt todella upeaa jälkeä. Jospa joku voisi selittää miten tämä ohjaajan ja kuvaajan välinen juttu oikein pelaa. Vai riippuuko se nyt sitten ohjaajasta ja kuvaajasta. Ohjaaja kertoo vision ja kuvaaja toteuttaa sen... vai keskustellaanko siitä enemmän - mikä on kuvallisesti mahdollista ja mikä ei?!!?

Elokuva oli nautittava ja viihdyttävä kokemus. Ohjaaja pystyi luomaan tarinan edetessä useita jännitteitä, jotka olivat vietävän mukaansa tempaavia. Elokuva piti sisällään karkeita väkivaltakohtauksia, joihin pystyttiin lataamaan joko puistattava tai elähdyttävän voimaannuttava sivumaku aivan sen mukaan minkä ohjaaja katsoi tarpeelliseksi. Plantaasin työntekijöiden orjiin kohdistama väkivalta saatiin tuntumaan katsojasta ikävältä kun taas sankarin veritoimet saivat parhaimmillaan katsojan jopa hykertelemään... Uskomatonta - perheen isä nauraa nautinnosta katsellessaan veren roiskumista?!?! Ja se todellakin lentää - Sam Peckinpahin Hurja joukko jää toiseksi.

Jonkinlaiseen käsitykseen pääsemiseksi tässä hiukan kieli poskessa veistetty pala Tarantinonkin esikuvana varmasti toimineesta western-klassikosta:

Vaikka miestä kaatui jo tuolloin kuin Raatteen tiellä niin Tarantino pystyi ottamaan tämänkin genren haltuun ja lyömään paremmaksi. Elokuvan jälkeen oli uskomattoman energinen olo; mykistynyt, väsynyt mutta onnellinen. Jotain tällaista tulee elokuvissakäyntikokemuksen olla.