Game set-up: Projalkapallon pioneereja, Srewball-komedia
Turnover to loose the game: George Clooneyn ilmeilyt
Leatherheads kohtuullisen turha viritys, jonka kuitenkin katselee sujuvasti läpi näin NFL Preseasonin alkamisen kunniaksi. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat amerikkalaisen ammattilaisjalkapallon preseasonaikaan 1920-luvun puoleen väliin. Elokuvan on ohjannut ja uudelleenkirjoittanut George Clooney ja hän on saanut mukaansa leffan tekoon muutamia kovia suorittajia.
Elokuva on lajityypiltään screwball-komedia, mikä osaltaan pitää huolen siitä ettei se todellakaan ole kaikkien "cup of tea". Coenin veljesten leffat Arizona Baby ja Voi veljet, missä lienet ovat hyviä (paljon parempia, köh) esimerkkejä toimivista moderneista screwball-elokuvista. Tästä puuttuu suurimmaksi osaksi se komedia ja hauskuus, sen sijaan Clooney pääosassa Jimmy "Dodge" Connellynä ajoittain vääntelee naamaansa kuin suurissakin tuskissa.
Traileririnki valmistautuu alkavaan 2012-13 NFL-kauteen katsomalla jokusen amerikkalaista jalkapalloa sivuavan elokuvan.... Big Fan (2009)
Game set-up: fiktiivinen draamakomedia todellisessa maailmassa, NYGiants-fanitusta
Turnover to win: Paul etsii kaverinsa kanssa internetistä lainpillisia neuvoja.... "Kaiken muun olen kyllä yleensä internetistä löytänyt..."
Big Fan tuo uuden näkökulman jenkkifutisleffa-asetelmaan. Nyt ei katsota pelejä eikä harjoituksia vaan faneja. Korkeintaan katsotaan kun fanit katsovat pelejä mutta leffa pitää visusti huolen että sekuntiakaan ei itse peliä näytetä. Se ei tarkoita etteikö elokuva olisi amerikkalaisen jalkapallon ystävällekin herkullista katseltavaa.
Game set-up: Fiktiota, Highschool-fudista, Hömppäsarjaa
Turnover to loose the game: Epäilys heräsi kun leffa alkaa kertojanäänellä, usko hiipui ekan pelin aikana kun varaQB Mox heittää 40-jaardisen penkiltä istualtaan mutta lopullinen niitti oli koulun seksuaalivalistuksen oppitunti ajassa 24:10
Varsity Blues kuuluu hömppäsarjaan, jossa välillä pelataan jalkapalloa aivan käsittämättömällä tavalla, välillä taas eletään nuorison "villiä" opiskelijaelämää tyyliin American Pie. Ohjaaja Brian Robbinsin suurin leffameriitti taitaakin olla Eddie Murphyn Tähtivieras Dave, mies tunnetaan paremmin tv-sarjojen tuotantopiireissä.
Aina kun Traileritiimi kuulee leffassa kertojanäänen, alussa, lopussa tai keskellä, niin mieleen tulee ärsyttävästi:"Onko ihan pakko?" Eikö käsikirjoittaja tosiaan keksi muuta näppärää tapaa pikku dialogilla tai muulla tavoin kertoa katsojalle mistä on kysymys... Traileritiimin neuvo käsikirjoittajille ympäri maailman on: Ei kertojia vaan kuvia ja dialogia, kiitos. Tässäkin turhanpäiväisyydessä kertoja (Moxley) selittää jotain ihan turhaa, jota ilmankin olisi pärjätty...
Jalkapallosta ei ole paljoa kerrottavaa. Epäuskottavaa mustavalkoista pelleilyhömppää, jossa jännitteet luodaan hyvin ennalta-arvattavasti ja panoksia katsojan mukana pitämiseksi ei aivan saada nostettua riittävälle tasolle. Elokuvan ongelma on ettei se ole riittävän humoristinen ollakseen kreisikomedia, härski ollakseen nuorisoelokuva muttei se osaa olla vakavakaan vaikka aihetta olisi helposti riittänyt. Leffan miljöö sijoittuu samoille laitumille aiemmin katsottujen We Are Marshallin, Remember the Titansin ja Friday Night Lightsin kanssa, ilmeisesti leffahulluin futiskansa Amerikoissa asuu noilla seuduilla?!?!? Nuo mainitut elokuvat päihittävät tämän pelleilyn kyllä kaikki kolme. Rehellisyyden nimessä on elokuvan puolesta sanottava että tämän elokuvan kohdeyleisökin on nuorisoa, jotenkin leffa tuntuu kuitenkin aliarvioivan yleisönsä.
Päällikkötasoa yleensä oleva Jon Voight räkäisee Coach Kilmerin roolin rutiinilla, leffan valopilkkuja ovat James Van Der Beek (Dawson's Creek) QB Moxina ja Amy Smart (Road Trip, Perhosvaikutus) tämän tyttöystävänä. Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin: Kuriositeettina mainittakoon että Varsity Blues oli 80-luvulla kanadalaisen Toronton yliopiston tavaramerkki opistonsa urheiluseuroille. Yliopisto haastoi Paramountin tämän kuran takia oikeuteen ja sai elokuvayhtiön maksamaan kahdeksan stipendiä urheilussa kunnostautuneille oppilailleen.
Game set-up: Tositarina, High Schoool-fudista, Realismi - aidon oloinen maailma ja ihmiset
Turnover to win the game: Billingsleyn isä - poika suhde
Friday Night Lights on siellä aikaa viettämättömän amatöörin silmin erittäin hyvä kuvaus Teksasilaisen High School-fudiksen maailmasta. Elokuvan piirtämä kuva esittää paitsi jalkapalloa, myös muotokuvan jalkapalloon kytkeytyneistä ihmisistä ja niistä ilmiöistä, jotka Odessan kaupungissa pelaajiin ja valmentajiin vaikuttavat. Elokuva on kerrassaan mukavaa vaihtelua hömppämäisiin huumori/nuorisoelokuviin verrattuna.
Tarina perustuu H.G. Bissingerin kovasti kehuttuun urheilukirjaan Friday Night Lights: A Town, a Team, and a Dream vuodelta 1990. Niin kirja kuin elokuvakin keskittyy Odessan kaupungin Permian High School Panthers jalkapallojoukkueen yhteen kauteen 1988. Elokuva jättää kirjan esittelemien politiittisten kuvioiden kerronnan vähemmälle ja keskittyy ihmisiin. Rajaus on onnistunuut ja valkokankaalle saadaan paiskattua elävän oloisia henkilöhahmoja. Billy Bob Thornton (coach Gary Gaines) kokeneena valmentajana ja Lucas Black (Mike Winchell) sekä Garrett Hedlund (Billingsley) pelimiehinä tekevät aika riipaisevat roolityöt. Aika äijä on myös Billingsleyn isän roolin paiskaava Tim McGraw.
H.G. Bissingerin alkuperäistä kirjaa käytetään jopa oheislukemisena training campeillä, joten sitä voi hyvällä omalla tunnolla suositella. Ennen elokuvaa se inspiroi yhden tuotantokauden TV-sarjan Against the Grain (feat 21-vuotias Ben Affleck) vuonna 1993. Elokuvaversio 2004 ja kirja poikivat uuden TV-sarjan 2006, Friday Night Lights, jota on myös kehuttu. TV-sarjan ansioksi voi sanoa sen että se jaksoi 5 tuotantokautta, mitä voidaan pitää pienenä ihmeenä katsojalukuja tutkittaessa. Ilmeisesti sarja kehitti vankan ja äänekkään fanipohjan, youtubesta löytyy paljon sarjaan liittyvää materiaalia. Kannattanee nyt viimeisen kauden promo ainakin tsekata...
Kaikenkaikiaan Friday Night Lights, kirjana, elokuvana ja tv-sarjana on tutustumisen arvoinen, mikäli se on päässyt ohi lipsahtamaan.
Game set-up: Tositarina, High Schoolfudista, Rasismia, 70-lukua, Disneyleffa
Turnover to loose the game: Dumareiden toiminta epäuskottavaa edes High School peliksi
Remember The Titans jää mieleen sokerisena Disneyhömppänä. Jerry Bruckheimer on toiminut tuottajana ja Walt Disney levittäjänä, joten elokuva on nähty aihestaan huolimatta jopa teatterilevityksessä ja aika ajoin televisiossa.
Pohjan elokuvalle muodostaa tositarina T.C. Williams High Schoolin fudiskaudesta 1971. Sattumalta sama kausi kuin edellisessä katsotussa We Are Marshall-elokuvassa. Marshall oli muuten samassa sarjassa, mutta tässä siis high school tasolla. Reippaasti todellisuutta raiskaten asetelma on kärjistetty siten että T.C. Williams Titans oli ainoa sekä mustia että valkoisia joukkueeseensa huoliva koulu muiden joukkueiden ollessa puhtaasti valkoihoisia. Näin asia ei tuolloin ollut eikä joukkueessa muutenkaan kilpailtu rotujen kesken aivan näin verissäpäin... Muutenkin elokuva sortuu kaikenlaiseen kärjistämiseen rasismin vastaisuuden korkeaotsaisuuden varjossa mutta suomalaiseen makuun tämä on yksi suuri klisee koko soppa.
Leffa sokeroi pelit liian hienoiksi, kaikki ihmissuhteet turhan dramaattisiksi, ihmiset musta-valkoisiksi (kirjaimellisesti) kärjistäen tilanteet loppujen lopuksi sellaiselle tasolle ettei se enää mene läpi. Esimerkkinä tästä tuomareiden toiminta ottelussa, joka ratkaisi joukkueen jatkopeleihin pääsyn. Ei ole ensinnäkään uskottavaa että toiminta olisi ollut noin epäurheilijamaista - puhumattakaan että se olisi Titansien defence coachin pikku puheen jälkeen muuttunut noin dramaattisesti. Hölmöä, toteaa Traileritiimi, ja kuitenkin jatkaa...
Pääosien näyttelijäsuoritukset kuitenkin pitävät katsojan leffan äärellä, Denzel Washington mustana päävalmentajana ja Will Patton puolustuksen valmentajana ovat uskottavia. Lisäksi leffasta voi bongata tämän päivän tähtiä vähän nuorempana, mm. Ryan Goslingin. Kyllä tämän leffan toki aiheensakin vuoksi katsoi mutta parempia odotellessa...
Traileririnki valmistautuu alkavaan 2012-13 NFL-kauteen katsomalla jokusen amerikkalaista jalkapalloa sivuavan elokuvan.... We Are Marshall (2006)
Game set-up: Tositarina, Yliopistofudista, Tuore, Alku on nyyhky mutta paranee...
Turnover to win the game: Black Sabbathin Paranoid soi ajassa 1:10:45
We Are Marshall on kohtuullisen hyvä (jalkapallo)elokuva, joka liikkuu yliopistojalkapallon maailmassa 1970-luvun aivan alussa. Elokuva kertoo tositarinan vuoden 1970 traagisen lentokoneonnettomuuden seurauksista yliopiston jalkapallo-ohjelmalle: Marshall Universityn jalkapallojoukkue valmentajineen ja osittain jopa kannattajineen menehtyi joukkueen charterlennon kilahdettua tonttiin.
lähde: en.wikipedia.org/wiki/We_Are_Marshall
Elokuva floppasi jenkkiteattereissa kohtuullisesti eli tuotti suurinpiirtein tuotantokustannukset. Tämän vuoksi leffa onkin piileskellyt hiukan tutkan alla, mutta on ehdottomasti mainettaan parempi. Ohjaaja McG, syntyjään Joseph McGinty Nichol, on tunnetumpi tv-sarjojen (Supernatural, O.C, Chuck, Nikita) tuottajana ja hänen muut ohjaustyönsä ovat charlienenkeleitä ja terminatorjatko-osia. Jenkkipiireissä hän saikin kehuja elokuvan eittämättä traagisen alun onnistuneesta kuvaamisesta. Suomalaiseen miehiseen makuun alku on edelleen aika vaahterasiirappinen, millä tarkoitan amerikkalaista tapaa yrittää ottaa katsojasta irti muutama kyynel dramatisoimalla tapahtumia tarpeettomastikin tunteiden tasolla. Noh, kyllähän tuossa asetelmassa tragiikkaa riittää ja McG:tä on kehuttu nimenomaan liian nyyhkyilyn välttämisestä.
Elokuva on siis aika tuore, mistä plussaa, ja cast on onnistunut. Matthew McConaughey (EdTV, Sahara, The Lincoln Lawyer)päävalmentajana toimii jos uskoo että jonkun aksentti voi etelässä olla noin vahva, Matthew Fox, tv-sarja Lostista tuttuna, tekee vahvan roolin hyökkäyksen valmentajana. Tuttuja naamoja ovat lisäksi David Strathairn (Bourne Ultimatum, Good Night, and Good Luck), Ian MacShane (Lovejoy) ja January Jones (Mad Men).
Elokuvan otteluissa vilahtavat NCAA maailmasta Marhall Thundering Heardin lisäksi West Virginia University Mountaineers ja Xavier University, joka elokuvassa epähuomiossa kuulutetaan Piratesina, mutta lienee kai Musketeers... khöm. Elokuvassa ei niinkään keskitytä peleihin vaan joukkueen kokoamiseen ja valmistautumiseen. Peli- ja harjoituskuvaukset ovat amatöörille ihan uskottavia. Plussaa elokuva saa myös siitä että se jonkin verran avaa Marshallin pelien todellista kulkua 70-luvun alussa eikä päätä elokuvaa voitonjuhliin. Marhallin 70-luku on kuolemantapausten lisäksi karua myös fudistilastoissa: 23 voittoa, 83 tappiota. Kun joukkue vuonna 1977 liittyi Southern Conferenceen, ekat 5 vuotta meni 0-26-1 ja se tasapeli tuli potkumaalilla... ...mutta kuten leffa hyvin osoittaa, Marshall Unilla on jalkapallo-ohjelma. Toisinkin olisi voinut käydä.
