Kiusaamisen ja väkivallan raja

Parissa viikossa Oriveden yhteiskoulun käytävällä kaikuneet laukaukset ovat vaihtuneet normaaliin lasten ja nuorten hyörinään. Suurin myrsky tarjota tapahtuneeseen osallistuneille sankareille vuoroin sapiskaa ja vuoroin jopa kunniamerkkejä on hiljalleen tyyntynyt. Maailma kulkee radallaan ja ongelma ilmeisesti todettiin ratkaistuksi, mahdottomaksi ratkaista tai ei ehkä oltu ihan varmoja, mikä se ongelma sitten lopulta olikaan... Dokumenttielokuva on vahva keino vaikuttaa, kuten esimerkiksi Eugen Gurjasti loistavassa kirjoituksessaan esittelee. Kovasti keskustelua ameriikanmaalla onkin herättänyt kohta huomenna (13.4.2012) jo ensi-iltaan tulevan käsikirjoittaja/ohjaaja Lee Hirchin vahvan koulukiusaamisdokumentin ikäraja. Trailerikin on erittäin vaikuttava.

Motion Picture Association of America, MPAA, lätkäisi alunperin dokumentille R -Restricted ikärajan eli "ei alle 17-vuotiaille ilman aikuisen valvontaa". Tästä tehty valituskaan ei heti mennyt läpi. Tämä olisi ollut melkoinen oikeusmurha koska olisihan se jättänyt leffan ilmeisimmän kohdeyleisön, koulukiusaajat ja koulukiusatut, salien ulkopuolelle.

Vasta jenkkien paikalliseen "adressinettiin", Change.org:iin, tehty vetoomus yli puolen miljoonan kannattajan allekirjoituksineen sekä superjulkkisten, kuten Ellen DeGeneres, Justin Bieber, Meryl Streep ja Michael Jordan osallistuminen vetoomuksen puolesta sai MPAA:n pään kääntymään. Toivoa sopii että elokuvassa ja trailerillakin esitelty toiminta koulujen hiljaisten kärsijöiden puolesta saisi aikaan jonkinlaista liikehdintää myös Suomessa.

Nuorten elämään ja vallitseviin oloihin tulee vaikuttaa ennen kuin tilanne on niin vaikea ettei edes tunnisteta ongelmaa. Jos ratkaisu on lukitut luokan ovet ja metallinpaljastimet koulujen ovilla niin jossain on ehkä jo menty pieleen. Myös positiivisia toimintamalleja on olemassa, kuten tuossa Bullyssäkin. Nuorilla on (vielä) unelmia, he kaipaavat toimintaa ja hyviä esimerkkejä..

Kun kiusaaminen muuttuu väkivallaksi, kuten kävi Orivedellä, ja kun siitä tulee kiinteä osa lasten ja nuorten todennäköistä tulevaisuutta on peli pelattu. Tai sitten tarvitaan Ameena Matthewsin kaltaisia ihmisiä...

Steve Jamesin dokumentti väkivallan keskellä vaikuttavista osallistujista tuntuu toisaalta niin todelliselta ja toisaalta kaukaiselta. Toivottavasti tuon elokuvan arki pysyy vielä kaukana omasta idyllistäni. Voin vain kuvitella ja kauhistella millaiseksi arki on muuttunut jo Orivedenkin näennäisen rauhallilsen arjen takana. Paikalliset sosiaalityöntekijät ja koulukuraattori ovat tehneet tämänkin kolmiodraaman parissa pitkää päivää jo ennen tilanteen viimeistä eskaloitumista ammuskeluksi. Nyt hoidettavia ovat varsinaisten ongelmalasten ja nuorten lisäksi myös muut lapset ja näiden hätääntyneet vanhemmat, opettajista puhumattakaan. Eikö sankarin viittaa voisi sovitella myös niille harteille, niin kauan kuin ne vielä kestävät??